etusivu           miljöö           ponit           toiminta           yhteys


Olet näköjään saapunut virtuaaliselle tallille. Jos etsit taloja hyppääviä puoliverisiä tai upeita laukkaratsuja, olet täysin väärässä paikassa. Chim ponies aka Chim syntyi, kun saara ja Kisko meinasivat molemmat perustaa tallin, kunnes messengerissä rupesimme ajatuksistamme juttelemaan. Sitten huomasimme erään asian; suunnitelmamme oli lähes samanlainen, joten päätimme sitten yhdessä tehdä tallin, ja suunnittelua ei kovin pitkään ollut, vaan Kisko alkoi poneja etsimään, ja saara värkkäsi ulkoasun. Tallin teosta päätimme jo kesäkuun 2008 alussa, mutta tallia alettiin varsinaisesti tekemään vasta 23.6.2008.

Chim sijaitsee maalaismaisemissa, Etelä-Pohjanmaalla, tarkemmin ilmaistuna Kauhajoella. Talli sijaitsee melko kaukana kaikesta melusta ja metelistä, mutta ei kuitenkaan ihan korvessa ole. Tilaa ympäröi kaunis, vihreä metsä, ja lähellä on lampi, jossa uitamme ponejamme. Olemme itse rakentaneet metsään teitä, joilla voi ponien kanssa käydä maastoilemassa, ja tottakai sinne lähtee pieniä, kiemurtelevia polkuja, jotka jossakin vaiheessa lähes kaikki johtavat joko takaisin tallille tai tekemillemme teille.

Chim poniesin vakituisia kasvatusrotuja ovat welsh (kaikki sektiot), connemara, shetlanniponi ja ratsuponi. Poneista pyrimme saamaan puhdasrotuisia, ja hyvärakenteisia yksilöitä, lajiin kun lajiin. Tallin kasvatit tullet takaliitteistä **** C tai **** CHIM. Myös CH's **** on kasvattiliitteemme. Kasvatteja syntyy ympäri vuoden, mutta suurin osa kesäisin, ja sillointällöin talvisin. Varsojen vanhemmat valitsemme huolella, ja katsomme, että tamma ja ori ovat ainakin sukunsa puolesta sopivat toisilleen. Painotuslajit ovat pääasiassa este/koulu/kenttä/valjakko, mutta saattaa olla, että pari ravipainotteistakin ponia tulee.

Poneille yritämme saada mahdollisimman monipuoliset suvut, emmekä halua pyörittää samoja hevosia jatkuvasti, vaan etsimme uusia hyviä oreja ja tammoja, etteivät kaikilla poneilla ole samanlainen suku. Tärkeää meille on myös puhdasrotuisuus, sillä aika harva haluaa jalostukseen esim. connemaran ja shetlanninponin risteytystä. Rodut pidetään siis Chimissä omana rotunaan, erillään muista roduista.

Yritämme parhaamme mukaan tehdä Chimistä mahdollisimman käyttäjäystävällisen ja mukavan tallin, ja toivottavasti ostat itsellesi mukavan käyttöponin. Vierailethan uudestaan, ja jätä vaikka vieraskirjaan terveiset! :)

terv. saara VRL-5642 ja kisko. VRL-6701

Viimeisin päivitys 13.08.2008
Talli toimii yhteistyössä Håvbackenin kanssa.

Arwyn - she, ausp, welsh, pv
Virtuaalitalli Dei - she
Bleyena - C, nf, rp, she, sh
Caldwell Shetlands - she
Novelli - she
Kumpuramäki